Kymmenisen vuotta sitten näin ensimmäisen kerran kuvan Aleksandra Ionowan taulusta Valkoinen veljeskunta. Sittemmin asia unohtui, kunnes noin viikko sitten "eksyin" hänen näyttelyynsä. Siellä näin ihan livenä taulun Valkoinen veljeskunta. Se oli vaikuttava niin kuin monet muutkin taulut ko. näyttelyssä.
Selvisi sitten, että olen pyöräillyt monet kerrat hänen kotitonttinsa ohi, josta tosin ei ole jäljellä enää kuin jyhkeät hopeapajut. Samalla reissulla kävin hänen haudallaan, joka löytyi yllättävän helposti. Lisää tietoa taiteilijasta ja hänen elämänvaiheistaan löytyy linkistä.
ionowa.net

Kevään riemua sydämessä

Joka kevät on aina suuri yllätys - samanlainen tunne, kun lapsena avasi lahjapakettia ja sieltä paljastui juuri se mitä oli toivonut. Miten iloinen ja kiitollinen mieli siitä tuli! Olen kiitollinen Äiti Maalle jokaisesta elämäni keväästä. Kevät on luonnossa uuden kasvun alku. Keväällä alan sunnitella, mitä siemeniä laitan pellolle ja tutkin, kuinka moni yrtti on selvinnyt paleltumatta kasvimaalla talven yli. Lumien sulettua aurinko lämmittää maan ja eräänä päivänä löydän ensimmäiset vihertävät silmut kasvimaalta. Voi sitä riemua sydämessä. Tuo pieni sitruunamelissa selvisi talven yli!

Olen syntynyt ja kasvanut kaukana pohjoisessa maaseudulla. Rikkaita emme olleet. Selvisimme kylmistä pitkistä talvista joskus paremmin ja joskus huonommin. Töitä siellä kaikkien piti tehdä aamusta iltaan. Käyttäisin jopa sanaa raataa. Miehet tarpoivat metsätöissä metrin lumihangessa. Hevosten avulla pitkät puutukit vedettin kasoihin. Mutta arvatkaapa, oliko sukat ja saappaat sisältäkin märät, jos oli päivän tarponut metsässä. Tai perheenäiti, joka lämmitti pyykkien pesuveden muuripadassa ja huuhteli pyykit kaivosta nostetulla kylmällä vedellä. Siinä vaadittiin sisua. Vesi haettiin kaivosta ja likavedet kannettiin ämpärissä tunkiolle. Elämämme kulki luonnon kiertokulun mukaan. Viljelimme viljaa ja kasvatimme juureksia ja vihanneksia, lehmät antoivat maitoa ja lampaat villoja. Metsät antoivat anteliaasti marjoja. Puolukat säilöimme suureen puiseen tynnyriin survomalla ne, jolloin ne säilyivät omassa mehussaan. Talvella ne jäätyivät, josta tarvittaessa kävimme raapimassa jäätynyttä puolukkahilloa. Muistan myös, kuinka rakkaudella kasvatettu ja ruokittu nuori lehmä teurastettiin myöhään syksyllä ja sen lihat palvattiin saunassa. Siitä riitti ruokaa pitkälle talveen. Tänä päivänä kasvissyöjä sanoo, että se on väärin eläimiä kohtaan. Syödessäni palvattua lihaa tiesin, että se on meidän Muru-lehmä, jota syön. Olin taputellut ja silitellyt Murua ja tarjonnut tuoretta ruohoa syötäväksi. En tuntenut syyllisyyttä vain surua, että menetin ystäväni ja toisaalta taas kiitollisuutta, että saimme ruokaa talven yli. Maalla eläimiä kohdeltiin hyvin. Niitä rakastettiin ja paijattiin.

Täällä kaupungissa asuessani yritän tänä päivänä löytää mahdollisimman puhdasta lihaa ja kananmunia ja puhtaasti kasvatettuja vihanneksia ja juureksia. Kesällä pärjää kasviksilla ja vihanneksilla ja kalalla.

Näillä tämän kevään kukkasilla: krookuksilla, keltaisilla rentukoilla ja tulppaaneilla tervehdin teitä lukijat pitkästä aikaa. Ajatukseni viipyvät vielä eilisessä taidenäyttelyssä, jossa oli Aleksandra Ionowan maalauksia ja piirroksia. Ne olivat hyvin kiehtovia. Kirjoitan vielä myöhemmin hänestä.

Metsän elämää

Heinäkuussa mustikoita etsiessä silmiini osui tämä kiireinen metsänelävä. Kuivunut puu. Niin on. Mutta näyttää olevan kovin touhukkaan näköinen. Hassua, miten luonnossa näkee ihmeellisiä asioita. Lisään tähän - joku näkee - joku ei.

Metsässä vaeltaessani seuraan mitä ympärilläni tapahtuu. Taivaalla kulkevat eriskummallisen muotoiset pilvet. Puut kuiskivat keskenään. Kivet kätkevät taakseen salaisuuksia. Sammalten seasta voi löytää aarteita. Koko metsä on yllätyksiä täynnä.

Vaikka olisin kuinka väsynyt ja kiukkuinen, metsä suodattaa kiukun ja armahtaa kiireisen ja väsyneen ihmislapsen. Ihmislapsen pitäisi vaan mennä paljon useammin metsän syliin - hoitamaan mieltä ja sielua.

Ihana kevät

Työttömyys on usein kipeä asia. Se masentaa ja syö itsetuntoa. Pistää kyselemään: Miksi en kelpaa työelämään? Moneen paikkaan hakiessani ja haastatteluissa käydessäni olen havainnut, että kerran tai kaksi kuukaudessa sairastettava migreeni ei tuo lisäpisteitä, taitaapa mennä ihan miinukselle. Toinen miinuspisteitä kartuttava on ikä. Jos olet viidenkympin vanhemmalla puolella oleva, työnantajat eivät usein katso suopeasti. Toisaalta olin onnellisessa asemassa, että työtön kausi sattui juuri, kun kuopukseni aloitti koulunsa. Ei tarvinnut tulla yksin tyhjään kotiin. Nyt hän on jo toisella luokalla ja on oppinut hoitamaan omia asioitaan. Ja koko ajan oppii lisää.

Olin välillä ihan eksyksissä. Tein päivittäiset askareet ja työt, mutta sisin oli sekaisin. Mihin suuntaan? Sanoin itselleni: - Ole onnellinen juuri tällä hetkellä eikä vasta vuoden päästä, jos asiani ovat niin ja niin. Juuri tätä sanoin lapsellenikin, joka itki, miksi me ei voitaisi ottaa koiraa - ihan pientä - ja hetken päästä hän pyyhki kyyneleitään ja sanoi: - Niin niin kyllä minä ymmärrän, että siinä on työtä ja vastuuta. Ja hän jatkoi, että muistatko, kun pyysin tarrakirjan. Lupasin, että olen tyytyväinen enkä kiukuttele. No olin vähän aikaa kiltti, mutta sitten taas kiukuttelin. Sanoin hänelle, että jos ajattelemme, että meidän täytyy ensin saada jokin esine tai asia ennen kuin olemme onnellisia, me petämme itseämme. Pitäisi opetella olemaan tyytyväinen juuri siinä hetkessä ja siinä ympäristössä, jossa on. Onnellisuus on esineiden yläpuolella. Se on minun ja sinun sisällä. Jotain, mitä kukaan ei voi viedä.

Nyt olen ollut vajaan kuukauden työelämässä. Paikkana se tuntuu minun jutulta. Haasteitakin on. Ja ihan rutiinitehtäviä. Tärkein pointti on, että on monipuolista tehtävää. Ja helmikuussa aloitin kokeilun migreenin hoitoon eli otan ubikinonia 4-5 (30 mg) kapselia/päivä. Nyt olen seitsemättä viikkoa ilman migreenikohtauksia. Uskomatonta! Muutaman kerran on aamulla särkenyt päätä, mutta se on lakannut, kun olen noussut ylös.
Hymyilen, koska minulla on kaikki hyvin-minun omimmassa minässäni. Ulkonaisesti on monta asiaa muutoksen alla. Ei pitäisi samaistua niihin ulkonaisiin asioihin, jotka muuttuvat koko ajan, eikä niissä ole turvaa. Turvallisuus löytyy minusta itsestäni.

Ihme-Amaryllis

Saimme tuttavaperheeltä itsenäisyyspäivän aikaan Amarylliksen, jonka kukkaloistosta nautin edelleen. Ensimmäinen kukkavana oli lyhyehkö n. 25 cm ja se kukki joulun aikaan neljän kauniin punaisen kukan ryppäänä.

Tammikuussa se alkoi kasvattaa uutta vartta ja se kasvoi ja kasvoi. (Viereisessä kuvassa on tämä uusi kukkavana.) Hetken aikaa tuli jo mieleen Jaakko ja pavunvarsi-satu ja näin huoneen täyttyvän Amarylliksen jättimäisestä kukkavanasta. Sitten - kasvu lakkasi, pituutta kukkavanalle ehti tulla 72 senttiä ja sitten vihertävä nuppusuppu alkoi avautua ja ....

.... sieltä erkani neljä isoa kaunista kirkkaanpunaista kukkaa. Ja edelleen katselen kukkia ihaillen. Hengästyttävän kauniita. Miten tuommoisesta pikkusipulista voi tulla kaksi noin kaunista kukkavanaa.

Award - tunnustuksia

Rouva  Hoo antoi tämän tunnustuksen blogissaan eteenpäin bloginsa lukijoille ja joiden blogissa hän on lukijana. "Award" velvoittaa seitsemään tunnustukseen.
Annan sen eteenpäin kaikille, jotka tuntevat tarvetta tutkiskella itseään ja uskaltavat tehdä seitsemän tunnustusta.

1. Intohimoni ovat lukeminen, maalaaminen ja kutominen, joille ei valitettavasti ole tarpeeksi aikaa. Jos kuitenkin saan aikaa johonkin näistä kolmesta, en raaskisi millään keskeyttää tekemistäni. Se on huono asia, jos lapset odottavat nälkäisinä ruokaa tai työt kutsuu. Olen huomannut, että nämä kolme avaavat solmuja ajatuksissani ja auttavat ongelmien ratkaisemisessa. Toisin sanoen tuulettavat aivoja.

2. Kampaajalla käydessä pyydän uutta mallia hiuksiini ja kerron, millaiset hiukset haluaisin. Kun lopputulos kuitenkin näyttää ihan muulta mitä ehdotin, en kehtaa sanoa, että tällaista en todellakaan tarkoittanut. Voihan olla, että piikkisuorat hiukseni eivät halua muotoutua malliin, jonka halusin.

3. Sydämeni pakahtuu eli pursuu niin yltäkylläisen täydeltä onnea, kun olen todistamassa säkenöivän punaista tai keltaisen eri sävyissä liekehtiviä auringon nousuja tai laskuja. Tai kun löydän luonnossa samoillessani kauniita keltaisia kanttarelleja tai vieri vieressä kyykkiviä suppilovahveroita tai piilossa olevia mustatorvisieniä. Tai kun keväällä ensimmäiset lumitähdet nostavat kumaraiset valkoiset päänsä uhmakkaasti lumen keskeltä.

4. Tunnustan, että käytän joskus Ressu-alusvaatteita. Tulivat vastaani enkä voinut olla ostamatta. Tenavat ovat yksi lempisarjakuviani-ollut jo 37 vuotta. Sarjakuvista myös Harald Hirmuinen ja Daltonin veljesten seikkailut ovat huippuja. Ehdottomasti.

5. Avaan usein oven vanhukselle tai autan kadun yli. Kiitollinen katse heidän silmissään kertoo, että inhimillisyyttä tarvitaan aivan tavallisena arkena.

6. Kirpputorit ovat aarreaittoja. Tykkään välillä kierrellä niitä ja etsiä jotain "mennyttä, vanhaa ja patinoitunutta". Oikeastaan enemmän tykkään näistä vanhoista esineistä kuin uusista.

7. En ole koskaan kuulunut porukoihin tai ryhmiin. Useimmiten tunnen itseni poikkeavaksi valtavirran kulkijoista. Kouluaikana muut hillui viikonloppuisin discoissa, minä vain harvoin. Ei huvittanut. Kävin kyllä teatterissa ja konserteissa ja kirjastoissa sitäkin enemmän. Ja kuka muu diggaa inkkareita tai arkeologiaa tai kiviä tai vanhoja esineitä ......

Kuka minä olen? Mikä on elämäni tarkoitus?

 Tämä kuva on kesältä 2009. Olimme kuopuksen kanssa ongella. Veden pinnalla näkyy kahden vanhan miehen kasvot kuin shamaanin. Löytyy sieltä paljon muutakin.

Välillä elämässä tulee eteen aikoja, jolloin alkaa kyselemään itseltään: Kuka minä olen? Mitä minä täällä teen? Mikä on minun tehtäväni täällä? Muistan olleeni samassa tilanteessa murkkuikäisenä, jolloin pyöräilin paljon ja vaeltelin luonossa kysellen itseltäni samoja kysymyksiä. Toisen kerran viitisen vuotta ennen kuopukseni syntymää. Kuopus on nyt kohta yhdeksän vuotias.

Laitoin hakuun life purpose ja löysin täältä www.stevepavlina.com/blog/2005/01/how-to-discover-your-life-purpose-in-about-20-minutes/ testin, kuinka löydät elämäntarkoituksesi jopa kahdessakymmenessä minuutissa. Jos uskot vahvasti, että sinulla on joku tarkoitus elämääsi täällä maapallolla, löydät vastauksen kysymykseesi nopeammin kuin elämänsä tarkoitukseen epäilevästi suhtautuvilla. Heillä voi kulua neljäkymmentä tai jopa kuusikymmentä minuuttia ennen kuin jotain alkaa valjeta. Ennen testiä sinun täytyy tyhjentää mielesi kaikesta vääristä luuloista, joita sinulle on opetettu (myös siitä, ettei elämälläsi ole mitään tarkoitusta).

1. Ota puhdas paperi.
2. Kirjoita paperin ylälaitaan koneella tai käsin: "Mikä on minun todellinen tehtäväni/tarkoitukseni tässä elämässä?"
3. Kirjoita vastaus, mitä tahansa päähäsi pulpahtaa. Ei tarvitse kirjoittaa kokonaisia lauseita. Lyhyet lauseet riittää.
4. Toista kohtaa 3 niin kauan, kunnes kirjoitat vastauksen, joka saa sinut itkemään. Tiedät löytäneesi elämäsi tarkoituksen.

Yleensä "pään tyhjentäminen" kaikesta pinnallisesta vie 15-20 minuuttia. Valheelliset vastaukset tulevat mielestäsi ja muistoistasi. Kun todellinen vastaus viimein tulee esiin, sinusta tuntuu kuin se tulisi aivan ei lähteestä.
Voi olla, että jotkut vastaukset antavat hennon lämpimän tunteen, mutta eivät saa sinua itkemään - ne ovat sinne päin, mutta eivät vielä lopullinen päämäärä. Se tarkoittaa, että olet lämpenemässä, joten jatka vastausten kirjoittamista.
On tärkeää, että teet tätä yksin ja ilman keskeytyksiä. Jos olet epäileväinen niin voit aloittaa kirjoittamalla sivun ylälaitaan "Minulla ei ole elämäntarkoitusta" tai "Elämä on tarkoitukseton" ja voit silti lähestyä asiaa.

Steve Pavlinalle lopullinen vastaus oli: elää tietoisesti ja rohkeasti, säteillä rakkautta ja myötätuntoa, herättää suuria tunteita toisissa ihmisissä ja jättää tämä maailma rauhassa.
Kun löydät vastauksen siihen, miksi olet täällä, tunnet sen värähtelevän sisälläsi. Sanoilla tuntuu olevan erityistä voimaa sinulle ja sinä tunnet sen voiman aina kun luet vastauksen. Elämäntarkoituksen löytäminen on se helppo osa. Vaikea osa on toteuttaa sitä jokapäiväisessä elämässä.
(Olen kääntänyt vain pääkohdat, jos haluat katsoa koko jutun, klikkaa linkkiä.)
Taidanpa kokeilla, kun tulee sopiva rauhallinen aika.